Mistä on kyse?

Oman ilmastokokouksen takana on kaksi tamperelaista yritystä: puisia silmälasikehyksiä valmistava Kraa Kraa Eyewear ja Suomen ensimmäinen liini markkinointitoimisto Unfair Lean Marketing.

Unfair ja Kraa Kraa haluavat herättää yrityksiä ja yhteisöjä toimimaan ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Oma ilmastokokous on yhteisön oma tilaisuus, jossa yksinkertaisen kokouspohjan avulla yrityksissä, kouluissa ja kaveriporukoissa sitoudutaan yhdessä käytännön toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kokouksen avulla on helppo lähteä liikkeelle, sillä myös pieniltä tuntuvilla asioilla on väliä. Perimmäinen tarkoitus on muuttaa asenteita kokonaisvaltaisesti.

– Kun IPCC:n ilmastoraportti ilmestyi syksyllä 2018, ajattelin, että nyt on tehtävä jotain. Halusin pitää ilmastokokouksen kavereiden kanssa ja siitä ajatus jalostui eteenpäin. Ajattelin, että helpolle kokouspohjalle olisi käyttöä muillakin, mutta ymmärsin tarvitsevani idean levittämiseksi muita mukaan, Kraa Kraan toimitusjohtaja ja perustaja sekä Oma ilmastokokous -idean isä Matti Hänninen avaa projektin taustoja.

Unfairin toimitusjohtaja Johanna Raiskio ja Matti ovat tuttuja pitkän ajan takaa. Johannan lähteminen mukaan Oma ilmastokokous -projektiin kesti yhden kahvikupillisen verran.

– ­Kuultuani ideasta, halusin ehdottomasti mukaan. Myös molempien työntekijät innostuivat heti ajatuksesta. Aihe on tärkeä, ja voimme Unfairilla tuoda projektiin oman osaamisemme markkinointipuolelta, Johanna sanoo.

Oma ilmastokokous on toteutettu Kraa Kraan ja Unfairin yhteisinä talkootöinä. Oma ilmastokokous on voittoa tavoittelematon ja poliittisesti sitoutumaton kampanja.

Yhteydenotot ja lisätiedot: info@omailmastokokous.fi